Matkalla

Matkailun merkitys on kasvanut monella tavalla. Sanotaan, että matkailu avartaa. Meille lappilaisille matkailu on elinkeinoista tärkeimpiä. Raamatunkertomuksia lukiessa huomaa, että jo tuolloin matkalle lähteminen on muuttanut maailmaa.  Itse matkalle lähtijä kokee aina uutta ja ihmeellistä.  Matka herättää  kysymyksiä:  Opinko kenties jotain uutta? Joku kosketti vai koskettiko kukaan? Joku käveli vierellä vai kävelikö ohitse?  Tunsin jotain, eihän tunteeni rikkoutunut tyhjistä sanoista? Uudet ajatukset vaikuttavat heti tapaan toimia. Ympäristö, missä matkailijoita kulkee, muuttuu ja kehittyy uusien tulijoiden myötä. Erilaisten ihmisten kohtaaminen on suurta rikkautta.

Jokaisella matkalla tapahtuu paljon ja tarvitaan erilaisia eväitä. Erämaavaellukselle tarvitaan kartta ja kompassi. Ulkomaanmatkalle otetaan mukaan ainakin passi, hammasharja ja matkalippu. Mutta mitä meistä kukin ottaa matkaan elämänmatkalle? Elämänmatkaa voi kutsua taivasmatkaksi, minkä Jumala antaa uskon kautta. Tälle matkalle tarvitsemme varustuksen. Efesolaiskirjeen luvusta 6; ”Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta”.  Taivasmatkalle varustuksen lisäksi tarvitsemme kohtaamisia toinen toistemme kanssa. Kohtaamiset luovat elämän. Kun pimeänä syysiltana kuljemme metsäpolkuja, voimme matkalla nähdä tähtiä taivaalla. Huomaamme, kuinka taivaanlamppuja on useita. Eivät ne pala yksin. Niin on ihmisen matkanteko.

Tarkastellessa taivasmatkamme tapahtumia me emme kaikkea ymmärrä. Jumalan salaisuutta meidän ei tarvitsekaan ymmärtää. Jokaisen matkalla on tapahtumia. Meillä on lupa jättää asioita Taivaan Isän hoitoon.  Rukousyhteys Jumalaan hoitaa ja kantaa meitä hiljaa.

Marjo Rundgren

perheneuvoja

Kodin kynttilät

Unessaan vanhus harmaapäinen istuu akkunallaan katsellen lintujen leikkiä laudalla. Silmissään kimaltelee kyynel. Hän muistelee lapsuuttaan. Muistissa ovat menneen elämän tarinat. Kaikki eletty elämä kuin kuvanauha. Nauha pysähtyy. Samassa näkyy kahdeksankymmentä aitoa palavaa kynttilää.

Hän herää ja huudahtaa; ”Jeesus, auta!” Hoitaja tulee huoneeseen; ”Rauhoituhan nyt.” Vanhus jatkaa; ”Nyt on syntymäpäiväni, kahdeksankymmentä kynttilää palaa.” Hoitaja vastaa; ”Niin, voimme sytyttää yhden kynttilän. Onhan nyt kynttilänpäivä.” Hoitaja hakee kynttilän ja levyn. Vanhus rauhoittuu, kun näkee kynttilän palavan. Taustalla soi:

”Illoin kynttilät siellä kun syttyy,
Unelmissain ma siell’ olla saan.
Kodin kynttilät lämpöisin liekein,
Teitä unhoita en milloinkaan.

Nyt oon vanha ja ikkunan luona
Istun katsellen yön tähtihin:
Taasen nään lapsuusaikani armaan,
Niinkuin ennen taas käyn kotihin.”

Marjo Rundgren

perheneuvoja