Kirkas katse

Kuntavaalit lähestyy. Politiikan rintamalla käy kuhina; kuka jatkaa tai lähtee ehdokkaaksi? Kuka vetäytyy? Kuka on antanut jo kaikkensa?

Itse olen ensimmäisen kauden valtuutettu Rovaniemellä. Aika näin jälkikäteen ajateltuna on mennyt kuin siivillä.  Politiikan teko, yhteisistä asioista vastuunkantaminen, ei ole yhtä juhlaa vaan työtä. Se vaatii asioihin perehtymistä, kärsivällisyyttä, luovuutta, yhteistyökykyä ja toisista välittämistä.

Katse tulee pysyä kirkkaana. Jokainen päätös vaikuttaa aina ihmisiin ja elämään. Erityisesti olen perehtynyt sosiaali- ja terveysasioihin sekä turvalliseen liikkumiseen. Olen mielestäni saanut ajamiani asioita läpi. Haasteita riittää jatkossakin ja päätöksiä tulee pystyä tekemään, niitä vaikeitakin. Aion lähteä kuntavaaleihin katse kirkkaana.

Marjo Rundgren

kaupunginvaltuutettu (sdp)

Rovaniemi