Eräs työtoverini avasi ikkunan, mikä kirvoitti minut tähän kirjoitukseen. Hänen alustuksessaan korostui meidän kaikkien ihmisten erilaisten tehtävien ja työn tärkeys sekä arvostus. Jokaista meitä tarvitaan, jotta yhteiskuntamme pyörii ja voi entistä paremmin.

Diakonia 2/14 –lehdessä pastori Kai Henttonen kirjoitti, kuinka aikanaan työväenliikkeen näky muutti maailmaa paremmaksi. Tuon hyvyyden hedelmiä me pohjoismaalaiset olemme saaneet nauttia jopa poikkeuksellisen etuoikeutetusti. Meillä on pitkään ollut hyvä ja turvallista elää. Henttonen jatkaa: Valtiolla tai kunnilla ei ole tunnetusti nyt varaa mihinkään. Osittain siksi, että verot on markkinoiden voimasta leimattu taloudellisen kehityksen suurimmaksi uhaksi ja niitä maksetaan aidosti vähemmän kuin aiemmin. Lisäksi Henttosen mukaan Suomessa toimii aivan laillinen ”veronkierto”, jota fiksut/tietyissä ammattiryhmissä toimivat hyödyntävät monin eri tavoin. Tämä luo epäoikeudenmukaisuutta, eriarvoisuutta, jos sitä vertaa tavallisen palkansaajan, eläkeläisen, opiskelijan tai muun elämään tai suhteuttaa hyvinvointivaltion rahoittamisvastuuseen.

Mielestäni tämä näkyy siinä, että arjen ahertajat on unohdettu. Työhyvinvoinnista on puhuttu pitkään, mutta monin eri tavoin mm. päätöksin osoitetaan ettei arkinen työ ole arvokasta. Näkymättömällä lapsella on suuri tarve tulla näkyväksi, samoin arjen puurtajilla. On useita ammattiryhmiä, joita vaatimattomuus kaunistaa, mutta heistä on säästöpaineissa helppo luopua seurauksista välittämättä tai heitä pidetään määräaikaisina kohtuuttoman pitkään. Mihin pitkällä tähtäimellä johtaa matalapalkkaisten ulkoistaminen tai virkojen jäädyttäminen, mitä valtio, kunnat, seurakunnat ja yksityiset parhaillaan, pakostakin joutuvat toteuttamaan?

Kuka tulevaisuudessa arjessa ahertaa; kasvattaa lapset ja nuoret ottamaan vastuuta itsestään ja lähimmäisistä tai kuka turvaa yhteiskunnan turvaverkkoon tarttuneiden ja jo putoavien avunsaannin? Entä ketkä hoitavat ikääntyneet? Mistä toivon tuojat ja yhteistyöntekijät?

Yhteisvastuullisuutta ja arkisen aherruksen näkyväksi tuloa tarvitaan. Eri organisaatioissa on meneillään uudistuksia liittyen esim. hallintoon, toimintaan, henkilöstö- ja talousresursseihin, yhteisön sanomaan/viestiin yhteiskunnalle, palveluihin ja yhteistyöhön. Suunta on vielä käännettävissä.

Marjo Rundgren

diakonissa

kaupunginvaltuutettu (sdp)